Aivan luvattoman kauan on kestänyt tämä päivitys. Pahoittelen lukijani. Kuten jo viimeksi totesin, nettisivuni ovat avautuneet ja niitä on sitten saanut viilata ja viilata ja aina vaan on joku rempallaan. No mutta siis kesä alkaa olla ohi niin ajallisesti ja oikeastaan ilmallisestikin. Tummat pilvet ovat taas talon ympärillä, mutta rohkeasti olen kuitenkin terassin kattanut kaikille ohikulkijoille ihailtavaksi. Piipahtakaa ihmeessä sisällä!
Ensi viikolla alkaa lasten koulut ja harrastukset. Niin se vaan aika kuluu. Kesäkahvilani sulkee ovensa elokuun viimeisenä sunnuntaina. Siis tismalleen kahden viikon kuluttua. Eikä siitä avajaisviikostakaan ole mielestäni kuin hetki. Olenko siis todella tulossa vanhaksi, kun voin todeta että aika rientää.
Kevään ensimmäisessä esitteessäni lupasin, että vanha talomme saa pintaansa uuden värin... Todellakin se tapahtuu. Paraikaa pintaa eentrataan ja seuraavaksi alkaakin olla jo maalin aika. Ensi kesänä sitten vietetäänkin vanhan maaseutumyymälän 60-vuotisjuhlaa. Aika hienoa, että vanhat asiat säilyy. Tässä meidänkin naapurustossa nämä vanhat rakennukset ovat yksi toisensa jälkeen saaneet uutta pintaa.
Ennen ensi vuotta Wanha Oska avaa kuitenkin ovensa vielä joulunaikaan joulukahvilana. Mukaan marras-joulukuuksi tulee myös eräs kukkakauppias naapurista joulukukkien ja kranssien kera. Tarjolla tietysti glögin ja piparin lisäksi joulukorttiaskartelua ja pehmoisia paketteja. On jotenkin tässä vaiheessa kesää miettiä näitä asioita, mutta näin se kuitenkin menee. Käsityöpuodin tuotteet on "loman aikana" päivitettävä jouluisiksi ja pöydällä olevien kesäkukkien muututtava lämmittäviksi kynttilöiksi.
Mutta ennen kuin suljetaan, vietetään vielä yksi iltatori 26.8 kyläläisten ja naapurikuntalaisten ja niiden ohikulkijoiden kera, nautitaan tuoreista tuotteista ja ihanasta maalaistunnelmasta. Seurailkaa blogia, kyllä se päivittyy. Hitaasti, mutta varmasti ;)