Tervetuloa

Wanhalla Oskalla tapahtuu

Aukiolot

Käsityöt

Askarteluillat

Päiväkirja

Vieraskirja

Yhteystiedot
Kahvia ja käsitöitä
Kesäkuu, 2009
Heinäkuu, 2009
Elokuu, 2009
Syyskuu, 2009
Joulukuu, 2009
Heinäkuu, 2010
Kaikella on alkunsa
Siihen on sitten melko tasan tarkkaan viisi viikkoa, siis avajaisiin. Alkaa muuten jännittää jo. Mitä kertoisin, no ehkä siitä miten kaikki sai alkunsa. Häistä, viime marraskuulta. Olivat samalla 3kymppiset. Piti vaan viettää aivan rauhassa kotona ja vanheta. Tämän kaltainen vietto tapa ei ole ollut minulle lainkaan normaalia. Rakastan juhlia ja varsinkin niiden järjestämistä. Ja se järjestäminen vie yleensä minulta järjen.

Mutta siis häät. Yllätykselliset häät, joihin minä en pannut tikkua ristiin. Tässä vuosien mittaan olin kerännyt ideoita, millaiset olisivat minun hääni. Höpöttänyt niitä ääneen miehelleni, siskolleni ja parhaille ystävilleni. Marraskuisena sunnuntai aamuna, minut sitten siunattiin kolmekymmen vuotiaaksi ja mieheni pyysi alttarille.Kaikki oli kohdallaan, tarkkaan oli kuunneltu höpötykseni. Ei voi sanoa, etteikö minua olisi kuunneltu. Tämä oli niin helpottavaa, voiko enää helpommalla omista häistään päästä? Näin siis lyhykäisyydessään.

Vala, jonka lausuin sai minut ajattelemaan. Ehkä liiankin kauan siinä alttarilla, koska mieheni ja kirkkokansa hieman alkoi herätellä. Omassa valassaan mieheni lupasi tukea minua unelmissani. Unelmani on alkanut toteutua.



 
<< Takaisin Lisää uusi kommentti
0 yhteensä
Lisää kommentti
Nimi*
Aihe*
Kommentti*
Kirjoita kuvassa näkyvä varmistetunnus*
Lataa varmistetunnus uudelleen
Tervetuloa
Wanhalla Oskalla tapahtuu
Aukiolot
Käsityöt
Askarteluillat
Päiväkirja
Vieraskirja
Yhteystiedot
Copyright © 2009 WO